Aamukävelyllä

WP_20160907_002.jpg

Syksyn viimeinen apila kasvamassa maata myöden

WP_20160911_001.jpg

Naapurin vasikka oli niin lutuinen ja sympaattinen, että jäin juttelemaan sille hetkeksi.

Aamukävelyn jälkeen sain puhelun äidin naapurilta, että äiti on hädissään ja tuntee itsensä jätetyksi. Naapurit ovat niin huolissaan hänen muistamattomuudestaan ja pelkäävät hänen vielä eksyvän Nokialla. Tulin niin surulliseksi, että kyyneleet virtasivat pitkin poskiani. Olinhan ollut edelliseä iltana hänelle imuroimassa lattiat, käynyt hänelle ostoksilla ja olimme käyneet yhdessä vähän ajelulla.

Lupasin sitten tulla hakemaan hänet tunnin kuluttua luoksemme. Paistoin ahvenfileitä ruuaksi, ja onneksi hän sanoi, ettei ole koko kesänä saanut näin hyvää ruokaa. Se ilahdutti. Lähdimme sitten yhdessä hänen kälylleen (joka asuu isäni lapsuuden kodissa) kahville ja vanhojen asioiden muistelu teki näköjään tosi hyvää heille molemmille.

Hyvillä mielin äiti jäi taas omaan kotiinsa. Kyllähän meidän kuuluisi asua yhdessä, mutta siinä on monta mutkaa asiassa, ei se oikein nykyaikana tahdo onnistua. Saattaisi aviomies häipyä siinä vaiheessa.