WP_20161206_001.jpg

Isän kuolemasta tulee tässä kuussa kymmenen vuotta. Vein hänen haudalleen kynttilän kiitokseksi hänen elämäntyöstään. Hautakivessä oleva veteraanimerkki kertoo tulevillekin polville, että myös hänen kuin kaikkien Suomen sotilaiden ansiosta saamme elää itsenäisessä Suomessa.

Vietimme eilen sisarusteni ja puolisoiden kanssa iltaa meidän kodissamme. Olikohan ensimmänen kerta kun tällaisella porukalla olemme yhdessä, useimmiten on ollut muutakin sukua mukana. Mukavaa oli rupatella menneistä ja nykyisistä elämän hetkistä.