Tänään taivas lennätti valtavan isoja lumihiutaleita päälleni, kun olin kävelyllä. Keväinen räntäsade kuitenkin tietää lumien sulamista, joten otin sateen kiitollisena vastaan.

Tämä talvi 2018 on ollut runsaslumisempi kuin moneen vuoteen. On ollut paukkuvia pakkasia ja aurinkoa. Ylöjärven Metsäkylässä kävin kävelyllä talven kauneimpana päivänä.

Pinsiössä Yltä ja alta teoksella (Nokian kaupungin omistamalla maa-alueella Hämeenkyrön kunnassa) katselin haltioituneena Nancy Holtin luomia teoksia. Aurinko sekä lumi taideteoksen ympärillä antoivat sieluuni suuren tunteen, ja olisin voinut jäädä pitkäksi aikaa teosta katselemaan. Pakkanen oli tuolloin kuitenkin niin kireä, että kauaksi aikaa en voinut jäädä paikalleni.

"Turbaanipäinen tyttö", Vermeerin maalaus, jonka ympärille kirjan tapahtumat kerääntyvät (lähde Wigipedia).

Jokin aika sitten Rva Kandelin katseli tv:stä draamaelokuvan "Tyttö ja helmikorvakoru". Elokuva pohjautui samannimiseen romaaniin, jonka on kirjoittanut yhdysvaltalainen Tracy Chavalier. Rva Kandelin kiinnostui niin elokuvasta, että kävi kirjastosta lainaamassa kyseisen teoksen. Kirja kuvasi historiallista aikaa 1600 luvun Hollannista, jossa taidemaalari Johannes Vermeer maalasi tauluja. Kirjan tarina  pohjautui Griet-palvelustytön,  taidemaalarin ja hänen monilapsisen perheensä elämään. Kirjassa oli 11 valokuvaa Johannes Vermeerin tauluista, joiden kuvitteelliset tapahtumat oli luettavissa kirjan sivuilta.

Väripilkun päiväkodin pihalla otetusta kuvasta löytyvät Kandelinien lapset sekä heidän nykyisiä naapureitakin. Tästä päiväkodista lapset saivat hyvät elämän eväät mukaansa, siellä kunnioitettiin lasten oikeuksia ja velvollisuuksia. Johtaja säesti  pianolla lasten laulantaa, ja kaikki lapset osasivat laulaa, sitä rva Kandelin ihaili ja ihmetteli.

Tänään rva Kandelin kävi verikokeissa terveyskeskuksen labrassa, ja oli tyytyväinen, kun nykyään voi varata ajan kokeisiin. Ja lähes minuutilleen kutsu tuli näytteenottoon. Toista se oli 80-luvulla, silloin sai joskus odottaa jopa tunninkin samaisessa paikassa. 

Rva Kandelin poikkesi katsomassa mukavaa Elina-anoppiaan, joka asuu hyvin lähellä terveyskeskusta. Yhdessä he nauttivat teehetkestä samalla rupatellen kuulumiset. Hänen vanhin poikansa ja miniänsä käyvät joka päivä häntä katsomassa ja auttamassa juoksevissa asioissa. Siitä he saavat kymmenen pistettä! Eihän se oikein mukava ole yksin asustella vanhoilla päivillä, mutta sellainen on tämän päivän tapa Suomessa.

Rva Kandelin nautti aamun rauhallisuudesta ja lehtien luvusta. Hän on 44 vuotta herännyt töihin hyvin varhain, jolloin lehtien luku oli pikainen tapahtuma. Nyt eläkkeellä on aikaa maailman tapahtumien sekä paikallisuutisten seurantaan. Kandelinien koti sijaitsee kolmen kunnan risteysalueella sekä suurimpaan kaupunkiin on vain 25 min ajomatka ja lähes kaikista näistä tulee paikallislehti, joiden tapahtumia on hyödyllistä seurata.

Sirkka-äiti tuli sotetaksilla Pinsan kylän kampaajalle, joka loihti hänelle kauniin hopanharmaan kiharatukan.  Rva Kandelin kävi hakemassa hänet kotiinsa ja samalla oli vähän kateellinen äidilleen, kun hän itse on saanut isänsä hiuksien sukuperimän, hyvin ohuet ja aika harvatkin hiukset.

Hra Kandelin oli edellisenä päivänä tehnyt mureaa merimiespihvi-pataruokaa, jota he nyt kaikki yhdessä nauttivat. Hänen Herman-isänsä teki aikanaan ruokaa heidän kodissaan, ja oli hyvänä esimerkkinä pojilleen. Jopa rva Kandelinkin sai oppia appiukoltaan peruna-jauhelihalaatikon teossa jo 18 vuotiaana. Hän muistelee ja ihmettelee asiaa, koska tuohon aikaan hyvin harvat miehet valmistivat ruokaa.

Perunannostoa Lähteenmäen pellolla "Kaartiskassa" kolmekymmentä vuotta sitten

Ikävä tulee näitä aikoja, kun Rva Kandelinin lähisuku: puoliso, lapset, vanhemmat sekä sisarukset olivat kaikki yhdessä perunannostossa. Lapset olivat hyvin nuoria tuolloin, mutta Massey Ferguson traktori ja peräkärry taisivat olla ikäloppuja.

Pelto on myyty jo useita vuosia sitten ja sen paikalla on talo, jonka pihapiirissä surisee mehiläiset. Siellä kasvatetaan mehiläisiä ja tuotetaan hunajaa. Rva Kandelin päättää muistella vastedes yhteisiä perunatalkoita nauttiessaan teetään, joka on makeutettu ko. hunajalla.

Onneksi Pinsan kylässä on perunanviljelijöitä, joten perunan saanti on turvattu.

On puintiaika, joten poutaa huutaa maa.

Rva Kandelinin edellisen blogin nimi oli "Aina menossa", joka kuvasti aika hyvin hänen luonnettaan, koska paikallaan olo ei sovi ollenkaan hänelle. Aamusella marjaisan jugurtin ja vihreän teen nautittuaan hän lähti katsomaan yksin asuvan Sirkka-äitinsä vointia. Sirkka asuu korkeassa kerrostalossa kaupungin keskustassa, josta avautuu upeat näköalat kaupungille. Hyvin äiti tänään jakseli, edellisenä päivänä hän oli pakannut paljon tavaroita kasseihinsa, kun luuli muuttavansa nyt heti muualle asumaan. Muutto palvelutaloon on jossain vaiheessa hänellä edessä, ehkä tämän vuoden loppupuolella. Mutta niin sovittiin, että puretaan vielä kassit ja pakataan sitten, kun tiedetään ajankohta. Elämä on tosi raskasta hänellä, kun ajantaju katoaa, eikä voi luottaa muistiinsa.

Kaupungin seurakuntatalolle oli sovittu vapaaehtoisten työtekijöiden kokoontuminen, johon Rva Kandelinkin liittyi. Ryhmässä jokainen sai käyttää puheenvuoron, ja suru oli läsnä jokaisen puheessa. Seurakuntataloon on tulossa laaja remontti ja yhteinen tila joudutaan sulkemaan ehkä pitemmäksikin aikaa. Löytyykö mistään korvaavaa tilaa, tai oikeammin onko seurakunta valmis maksamaan tilojen vuokraa ulkopuoliselle taholle.

Hra Kandelin oli valmistanut lounaaksi makaronilaatikkoa, joten rouvan tarvitsi valmistaa vain pikainen salaatti. Ah, ruuan jälkeen oli lepohetki "Teetä ja sympatiaa, Mma Ramotswe tutkii"-kirjan kanssa, joka on jo salapoliisisarjan kymmenes osa. Onneksi on vielä viisi osaa odottamassa innokasta ja uteliasta lukijaa.

Illalla oli Pinsan kylän naisryhmän kokoontuminen kyläkirkon kerhohuoneessa. Hetki on rentouttava rupatteluhetki, ja samalla valmistuu nuttuja, peitteitä ja sukkia lahjoituksiin ja arvontapalkinnoiksi.

Hra ja Rva Kandelin lähtivät tänään yhdessä ulkoilemaan, ja Hra Kandelin ehdotti, että kävellään sellaista turistikävelyvauhtia. Rva Kandelinia huvitti tuo sanonta, koska hän tunnustaa omaavansa tavan kävellä vauhdilla, jolloin on vaikea jutella ja seurustella.

Läheisellä Honkatilalla oli avoimien ovien päivä, jonne talon isäntä toivotti tervetulleeksi  lähiseutujen asukkaat tutustumaan tilan toimintaan. Tilalla kasvaa komeita sarvipäitä, Ylämaan karjaa, jotka ovat varsin lauhkeita, pitkäkarvaisia ja isosarvisia eläimiä ja pärjäävät kovillakin pakkasilla ulkona, joten niille ei tarvitse rakentaa isoja karjasuojia.

Paikalla oli paljon aikuisia sekä lapsia, ja talon pihassa oli myynnissä "myymäläautosta" luomulähiruokaa; sisä- ja ulkopaistia, jauhelihaa ja makkaraa, jotka olivat tilan omasta karjasta valmistettua. Lisäksi oli lähiseudulla kasvatettua broileria, kananmunia ja hunajaa. Talon nuori emäntä oli itse tuotteita myymässä, ja hän oli niin iloinen kaikista vierailijoista ja ostajista, että Rva Kandelininkin oma mieli tuli hyvin iloiseksi.

Ruoka- ja kahvipaikka oli pihapiirissä, joten onneksi sää suosi tapahtumaa. Tarjolla oli vartaassa paistettua sikaa, joka oli tehnyt hyvin kauppansa, koska enää yksinäinen sianpää näkyi grillissä. Myös kuumaa makkaraa, kahvia, piirakkaa ja pullaa oli tarjolla, joten Kandelinien ei tarvitsekaan tänä sunnuntaina valmistaa omaa ruokaansa.

Samalla tuli keskusteltua kylän kuulumisista, jonka puhutuin aihe on huonokuntoinen valtion hoitama päätie, jota onneksi parhaillaan kunnostetaan. Toivottavasti työ tällä kertaa onnistuu paremmin kuin edellisessä suuressa varsin rahakkaassakin tieremontissa.

Unikko, Anne Suominen

Rva Kandelin oli keväällä seurakuntansa kirjoituskurssilla, jossa hän kävi kolme kertaa. Hänelle tuli kuitenkin kahden viikon lomamatka ja sen tähden joutui valitettavasti keskeyttämään kurssin. Mutta kurssilta avatui hänelle mahdollisuus vapaaehtoiseen työhön valokuvaamaan ja haastattelemaan paikallisia taiteilijoita ja heidän taidettaan. Näyttely vaihtuu kerran kuukaudessa, joten työmäärä ei rasita. Paikallisessa lehdessä on ollut nyt neljän eri taiteilijan näyttelystä juttu ja valokuvia, josta rva Kandelin on ollut hyvin iloinen.

Rva Kandelin pukeutui tänä aamuna retkeilyasuun, hyppäsi auton rattiin ja lähti ajamaan kohti Suoniemeä. Suoniemi kuuluu Nokian kaupunkiin, mutta se on ollut itsenäinen kunta, joka liitettiin v. 1973 Nokian silloiseen kauppalaan. Suoniemelle pääsee kahta eri reittiä, joista hän valitsi rauhallisemman. Maisemat olivat upeat, varsinkin Siuron kallioiden ja kosken yli ajaessa, sekä Suoniemellä oleva avoin maisema näytti huikaisevalta.

Perillä odotti Rva Kandelinen ystävätär, pitkäaikainen työtoveri Pirkko L. kesämökillään. He ovat jo monena vuonna käyneet yhdessä mustikoita poimimassa ja niin nytkin. Mökiltä on lyhyehkö ja helppo kävelyreitti marjamaille metsäpolkua pitkin. Perillä avautuu mäntymetsä tasaisella maastolla, jossa on helppo liikkua. Marjoja poimiessa oli mukava rupatella kuulumiset puolin ja toisin. Molemmat saivat ämpärinsä täyteen parissa tunnissa ja Pirkko näppäräsormisena keräsi mustikoita vielä muovipussiinkin pari litraa.

Mökillä Rva Kandelin ihaili vanhaa putkiradiota, josta kuului musiikki oikein kauniisti ja lapsuusajan radiokuunnelmat tulivat hänen mieleensä. Pirkko tarjosi ruuaksi peruna- kanapaistosta, joka oli oikein maukasta hyvin kypsennettynä ja juomana oli hänen  oma tekemää vadelmamehua. Päivä oli oikein rattoisa ja Pirkko sai vuorostaan kutsun Rva Kandelinin puolukka-apajille syyskuussa.

Karpaattien kelloja Kandelinien kukkapenkissä.

Rva Kandelin on viettänyt kesällä aikaansa hyin paljon ulkona, eikä ole malttanut istuskella tietokoneen ääressä. Ehkä näin koulujen alkamisaikaan olisi hänenkin hyvä rauhoittaa aikaansa ja istahtaa läppärin ääreen. Nyt kun Rva Kandelinin ei tarvitse enää lähteä työelämään, niin aikaa pitäisi jäädä harrastuksiin. Hän on viime aikoina herännyt aamusella kirjoittamaan muistikirjaansa päivän tapahtumia, koska hänellä on tunne, että aika valuu hukkaan, jos asioita ei kirjaa ylös.

Tänä aamuna Rva Kandelin starttasi vaalean Chevroletinsa ja lähti ajamaan kylän toiselle laidalle hierojalle. Pihassa odotti Bernhardilais-koira Elvi, joka on hvyin lempeä ja ymmärtää aivan varmasti, kun sen korvaan kuiskuttaa lempeitä sanoja. Talon sisällä asteli pikkuruinen kissanpentu, joka on vasta kahdeksanviikkoinen ja tuokin kisu tykkäsi silittelystä. Tässä talossa en elämää!

Hieronnan jälkeen on hyvä levätä, kun siihen on tilaisuus. Rva Kandelin luki Eeva- sekä Seuralehden, jotka ovat jo odottaneet lukijaansa pari viikkoa. Kylällä on tapana kierrättää viikkolehtiä, koska näin niistä on iloa useammalle ihmiselle. Seurassa oli julkaisu Suomen venäläisistä sotavangeista v. 1941, ja se oli hyvin järkyttävä tarina. Uskomatonta, kuinka surkeasti ja ala-arvoisesti heitä kohdeltiin. Heistä satoja kuoli nälkään ja tehtaissa heitä kohdeltiin todella huonosti ja monet heistä ammuttiin, kun he eivät enää kyenneet töitä tekemään. Valitettavasti muuallakin maailmalla sotavankeja kohdeltiin yhtä huonosti.

Rva Kandelin on iloinen, että hän voi liittyä maanantai-iltaisin kylän naisten kanssa kirkon kerhohuoneelle kutomaan Etiopian keskosvauvoille nuttuja ja myssyjä sekä juttelemaan kuulumiset. Myös villapeitteitä kootaan piirissä neulepaloista, jotka hyvin iäkäs rouva on palvelutalossa kutonut. Rouva kutoo useita laadukkaita neulepaloja viikossa ja nauttii työstään. Hänen tyttärensä aina aloittaa kudonnan ensimmäiset kerrokset ja sitten taas päättelee työn. Tätä harrastusta kannattaisi laajentaa muihinkin vanhainkoteihin.